Kaksplus.fi

"Huomenna halataan" - mistä aikaa parisuhteelle?

22. elokuuta 2017

Mä oon kirjoittanut 13.12.2016 postausluonnokseen: "Huomenna halataan". Noel oli silloin kuukauden vanha. Tuo lausahdus me sanottiin Niken kanssa silloin ihan liian usein. Huomattiin monesti illalla, ettei oltu päivän aikana edes ehditty halata, saati sitten pussata. Päivät hujahtivat nopeasti ohi ja olivat aika raskaita, koska uuteen elämänvaiheeseen totutteleminen sekä rytmien ja rutiinien löytäminen oli vielä kesken. Meidän parisuhde jäi silloin toissijaiseksi.

Meillä oli kuitenkin siinä mielessä hyvä tilanne, että molemmat tiedostettiin, ettei toisen huomiotta jättäminen ollut mitään henkilökohtaista. Oltiin etukäteen keskusteltu siitä, millaista pian koittava vauva-arki tulisi olemaan ja valmistauduttu siihen, ettei yhteistä aikaa enää olisi samalla tavalla kuin ennen ja että sitten kun pikkuvauvavaihe olisi ohi, vapautuisi aikaa taas toisillemme.  Tärkeää olikin, että molemmat ymmärsivät, että tilanne oli tilapäinen eikä rakkaus toisiamme kohtaan ollut vähentynyt, vaikkei entisenlaisia hellyydenosoituksia ja sutinoita makuukammarin puolella hetkeen olisikaan. Oltiin molemmat niin rakastuneita meidän poikaan, että tavallaan osoitettiin rakkautemme toisiamme kohtaan poikamme kautta; ihmeteltiin yhdessä miten onnekkaita me ollaan, miten suloinen meidän poika on ja kyynelehdittiin onnesta ja rakkaudesta vuoronperään. 

Rakkaudenosoitukset muuttuivat siis Noelin syntymän jälkeen. Mä koin olevani oikein erityisen rakastettu ja arvostettu esimerkiksi niinä hetkinä, kun Nikke antoi mun nukkua aamulla, toi mulle sapuskaa sohvalle imetyshetkinä tai osti kaupasta yllätysherkkuja. Tuollaiset arkiset jutut nousivat entistä merkityksellisemmiksi, kun fyysiset hellyydenosoitukset jäivät väsymyksen ja arjen alle. Korostan taas, että meillä homma toimi siksi, että me molemmat oltiin samalla viivalla parisuhteen fyysisyyden kanssa - se ei nyt ollut ensisijaista. 

Ensimmäisinä kuukausina aikaa parisuhteelle ei siis entisenlaisesti juurikaan ollut. Kahdenkeskisiä hetkiä oli tosi vähän, mutta se oli meille molemmille okei silloin. Joskus iltaisin jaksoin valvoa hetken Niken kanssa TV:tä katsoen. Kerran käytiin autokaupoilla kahdestaan, paristi elokuvissa (minä nukuin osan...). Ehkä tärkein syy siihen, miksi meidän parisuhde kuitenkin voi niin hyvin silloin pikkuvauva-aikanakin oli se, että tehtiin paljon yhdessä; hoivattiin ja ihailtiin Noelia yhdessä, nukuttiin päiväunia kaikki yhdessä, vaihdettiin vaipat yhdessä... Otettiin kaikki irti YHDESSÄ meidän ihanasta elämänmuutoksesta ja annettiin toisillemme aikaa totuttautua siihen. 

Kun arki alkoi taas rullaamaan, alettiin pikkuhiljaa löytää energiaa parisuhteen fyysiselle puolellekin. Mulle oli vaikeaa löytää itsestäni avopuoliso-Milla, nainen, kun olin niin uppoutunut uuteen äiti-rooliini. Kyllä te äidit tiedätte, miltä se äitiys tuntuu! Olo on etenkin alkuun aika overwhelmed... Musta tuntui tosi haastavalta esimerkiksi pysähtyä halaamaan tai pussaamaan, kun olin niin touhu päällä kokoajan. Pysähtyminen ja rentoutuminen, vitsit se olikin vaikeaa! Nikke joutui välillä väkisin pysäyttämään mut ja käski halaamaan ja pussaamaan. :D Mulla oli sellainen olo kuin olisin automaattitoiminnolla toimiva äitirobotti, ja yhtäkkiä pitikin löytää itsestä se tyttöystävä/avopuoliso, jota Nikke halusi halata ja pussata. Mun pääni oli vain täynnä äiti-ajatuksia, joten rentoutuminen oli TOSI haastavaa. Onneksi, mulla on niin ihana mies, joka tuntee mut älyttömän hyvin ja aina ymmärtää mua, vaikka mikä olisi. Me keskusteltiin fiiliksistämme paljon ja Nikke antoi mulle aikaa ja otti mua lähelle pikkuhiljaa. Ihan huomaamattani aloin taas nauttimaan kosketuksesta ja lähekkäin olemisesta ja ennen kaikkea osasin taas pysähtyä siihen hetkeen.

Jotkut pariskunnat pitävät treffi-iltoja säännöllisesti. Ihailen sitä, mutta toisaalta se ei taas tunnu omalta jutulta. Musta tuntuu, että me molemmat nautitaan kaikista eniten, kun tehdään koko perheen voimin jotain kivaa. Tokihan välillä tekee hyvää käydä ihan kahdestaan/kavereiden kanssa elokuvissa, keikalla tai syömässä, mutta aika harvoin me on käyty. Ollaanhan me repäisty viettämällä kahdestaan yksi yö Tallinnassa (Karkumatkalla Tallinnassa - miten vauva pärjäsi?) ja kokonainen päivä Tikkurila Festivaaleilla ihan kahdestaan. Tiksin festareilla olikin erityisen mukavaa, koska ehkä ensimmäistä kertaa Noelin syntymän jälkeen olin oikeasti rentoutunut, enkä huolehtinut lapsestani ollenkaan. Me huomattiin Niken kanssa, että pärjätään edelleen mahtavasti kahdestaan - meillä oli oikeasti tosi hauskaa! ;)

Syy siihen, miksi ei ehkä kaivata niin paljon kahdestaan lähtemistä on se, että Noel on jo monta kuukautta mennyt iltaunille klo 19. Siinä jää vähintään kolme tuntia yhteistä aikaa joka päivä, aika luksusta! Meillä on aina joku sarja, jota katsotaan jakso tai pari illassa. Usein myös tehdään "sarjaeväiksi" jotain hyvää iltapalaa, esimerkiksi dippivihanneksia tai tonnikala-tuorejuustopatonkeja. Tietysti myös käytetään vapaita tunteja kotitöiden tekemiseen ja omiin juttuihin. Noel on myös niin helppoluonteinen ja tyytyväinen lapsi, ettemme juuri koskaan koe olevamme väsyneitä, uupuneita tai täynnä vauva-arkea. Meidän arki on tosi kivaa! Kaipuu yhteiselle ajalle kodin ulkopuolella voisi olla eri, jos tilanne kotona olisi raskaampi. 

Vaikka sanoinkin, etteivät säännölliset treffit ole meidän juttumme, suosittelen silti erittäin vahvasti tekemään asioita myös kahdestaan ja jättämään lapsen/lapset hoitoon! On tärkeää muistaa, että sinä ja puolisosi olette tiimi. Jos teidän tiiminne voi hyvin, näkyy se myös lapsellenne. Vauvan jättäminen hoitoon on aina ainakin vähän sydäntä riipivää, mutta yleensä aina kovempi paikka äidille kuin lapselle. ;)

Tällä hetkellä meidän suhde on tasapainoisempi kuin koskaan. Mulla on pari pitkää suhdetta taustalla, mutta Niken kanssa mun on ollut paras olla. Siksi oonkin yllättynyt, että meidän suhde on Noelin myötä vain syventynyt, tullut "täydemmäksi" ja tasapainoisemmaksi, vaikka luulin, että meillä meni jo tosi hyvin ennen poikaamme. Me ei aiemminkaan juurikaan riidelty, mutta nyt vielä entistä vähemmän. Mä luulen, että meidän salaisuus on tasa-arvoinen ja keskusteleva suhde, jossa pyritään ymmärtämään ja kuuntelemaan toista korvat höröllä- niin hyvässä kuin pahassa. Me sanotaan monta kertaa päivässä, että rakastetaan toisiamme. Nikke kehuu, että olen maailman paras äiti, minä taas kyyneleet silmissä nautin ja kehun Nikkeä ihanaksi, omistautuneeksi isäksi. Olen kokenut tosi tärkeäksi oman jaksamiseni kannalta, että Nikke ottaa myös hoitovastuun Noelista ollessaan kotona. Niin sen pitäisikin mennä, mutta harmillisesti tiedän, ettei se aina niin ole. Toki myös seksi ja muu suhteen fyysinen puoli on tosi tärkeää, koska niiden kautta on pakko olla nainen ja puoliso. On tosi tärkeää välillä unohtaa äiti-identiteetti ja olla vaan itseään varten. 

Tiivistettynä:
1. Keskustelkaa etukäteen siitä, millaista vauva-arki tulee olemaan ja mitä muutoksia se tuo parisuhteeseenne.
2. Antakaa toisillenne aikaa ja ymmärrystä totuttautua uuteen elämänvaiheeseen ja identiteettiin. Älä painosta kumppaniasi läheisyyteen tai jos kumppanisi tuntuu painostavan, keskustelkaa rohkeasti ja avoimesti. 
3. Tehkää arkisia asioita yhdessä. Nauttikaa ja ihmetelkää lastanne yhdessä. Tukekaa toisianne arjessa. Vaadi puolisoasi tarvittaessa jakamaan vastuu, sun ei tarvitse tehdä kaikkea. 
4. Jättäkää lapsi/lapset hoitoon edes silloin tällöin, vaikka kuinka kirpaisisi, ja tehkää asioita myös kahdestaan.   

2016 kesällä Noel oli mun masussa ja oltiin yhdessä menossa neuvolaan.


Mini+tyyli: Vauhtihirmu Mikki-leggareissa

16. elokuuta 2017

Mun pieni poikani täytti viime viikolla jo yhdeksän kuukautta! Siis täh! Sehän tarkoittaa sitä, että Noel on ollut pidempään masun ulkopuolella kuin masussa. Se tuntuu uskomattomalta ajatukselta, koska koko raskausajan odotin niin kovasti, että pääsisin tutustumaan tähän minimieheen. Ja nyt on aikaa kulunut jo niin paljon, että muutaman kuukauden päästä Noel täyttää vuoden. Yhyy, saako itkeä... Kohta mulla ei ole enää vauvaa... Nyyyh.

Mun on pitänyt julkaista jo pidemmän aikaa Noelin asuja, mutta saamattomuus on ollut vahvasti läsnä. Edellisen kerran julkaisin Vauvan päivänasu x 7 -postauksen (klik!) maaliskuussa Noelin ollessa 4kk:n ikäinen. Olikin siis jo aika ryhdistäytyä; laittaa poika poseeraamaan ja tarttua kameraan! Arvatenkin tehtävä oli erittäin haastava, sillä mittarimatoni ei suostunut olla paikallaan sohvannurkassa. Hän nojautui eteenpäin ja sitten heittäytyi taaksepäin kikattaen. Hän halusi kurkotella sohvalta lattialle tai ryömiä jalkojeni päällä. Hän halusi maistella sohvalla maannutta meikkauspeiliäni tai tarttua kameraan. Vauhtia ja hiukan vaarallisiakin tilanteita sisältyi  siis kuvaustuokioomme. Kuvista kuitenkin tuli ihania ja Noelin näköisiä, joten halusin jakaa ne teille jo nyt!

Edellisessä vauvanasupostauksessa puhuinkin Noelin tyylistä. Nyt vihdoin tuntuu siltä, että kaikki ostamani vaatteet päätyvät käyttöön. Voin siis ehkä varovasti julistaa, että Noel on löytänyt tyylinsä. Tai siis, me ollaan löydetty Noelin tyyli. ;) Me edelleen suositaan väreinä harmaata, valkoista sekä murrettuja sävyjä. Oliivinvihreä ja viininpunainen on nyt erityisesti ollut meidän kiikareissa, mikä varmaankin johtuu lähenevästä syksystä. Pyritään edelleenkin ostamaan suurin osa Noelin vaatteista kirppikseltä, mutta täytyy myös myöntää, että Zaran vauvaosasto on vienyt meidän sydämemme - verrattain edullisia, tosi tyylikkäitä ja muiden liikkeiden valikoimasta erottuvia vaatekappaleita! Ja siis ihan oikeasti puhun MEIDÄN sydämistä, koska molemmat tykätään ostaa pojallemme vaatteita. Voisin muuten esitellä täällä Noelin syyspuvustoa, jos teitä kiinnostaa. Huikkaa, jos haluaisit lukea sellaisen postauksen

Vaikka en välitäkään lastenmuodissa (tai itsellänikään) merkkituotteista, ei se tarkoita sitä, etten haluaisi pukea lastani tyylikkäästi. Musta on ihanaa koota omannäköisiä asuja vaatevarastosta ilman, että jokaisen vaatekappaleen brändi on tunnistettavissa. Yksi maailman siisteimmistä fiiliksistä on löytää joku superihana juttu kirppikseltä muutamalla eurolla! Kaikki kotiäidithän tietävät, että viimeistään kotihoidontuelle jäädessä, rahaa ei jää ylimääräistä. Mä hamstraankin isompia kokoja aina niitä löytäessäni. Tällä hetkellä metsästän Noelille kokoa 80, koska 74-senttiset on juuri otettu käyttöön. Jos löytyy jotain tosi ihanaa koossa 86cm, ostan sen varastoon myös. 

Näiden kuvien asukokonaisuus koostuu kirppikseltä ostetusta bodysta, lahjaksi saaduista Mikki-leggareista ja Zarasta ostetusta farkkupaidasta (Maksoi muuten 9,95€, edullinen!). Sukkia meidän poika ei suostu pitämään, vaan repii ne heti pois. Onneksi nyt kesällä ei tarvitse pelätä, että pikkumiehen varpaat palelisivat. Tällainen asukokonaisuus on aika "noelia"; kuosien yhdistelyä, jotakin "lapsellista" ja hillityt värit. Me ei kauheasti välitetä lapsellisista lastenvaatteista, vaan tykätään ennemmin, öööö, minikokoisista aikuisten vaatteista?! :D Mikä ois parempi termi? Tuo kuulostaa väärältä, mutta ehkä silti ymmärrätte mitä mä tarkoitan. Jos ette, pyörähtäkää Zaran nettikaupassa tai myymälässä niin sitten tiedätte. ;)

Voisin loppuun vielä kertoa lyhyesti Noelin kuulumisia. Noel on siis nyt 9kk vanha. Hän ryömii kauheaa vauhtia eteenpäin ja hytkyy konttausasennossa. Eilen hän oppi nousemaan pinnasängyn reunaa vasten polvilleen ja taputtamaan käsiään. Noel oppi reilu kuukausi sitten myös antamaan pusun. Hän keksii joka päivä uusia äänteitä, jutustelee kovasti ja on alkanut kiljahtelemaan PALJON. Noel on selvästi huumorintajuinen tyyppi, joka pelleilee itsekin, mutta nauraa kovasti, kun jompi kumpi meistä pelleilee. Hän on edelleen iloinen, aurinkoinen, utelias ja tyytyväinen poika. Uusien ihmisten edessä hän yhä alkuun jännittää, mutta nyrkit laskeutuvat alas melko pian ja hän rentoutuu. Sormiruokaileminen sujuu edelleen hyvin, me syötetään yleensä ainoastaan aamu- ja iltapuuro. Joka päivä me Niken kanssa ihmetellään ääneen, että missä välissä meidän poika oppi näin taitavaksi ja kasvoi näin isoksi! Tästä se vauhti vaan kiihtyy, hui! On ollut hurja seurata, miten nopeasti Noel kasvaa ja kehittyy, mutta toisaalta ihan älyttömän ihanaa, miten kokoajan saa tutustua häneen paremmin ja nähdä, miten hän itse iloitsee uusista taidoistaan. On tää äitiys kuulkaa maailman paras juttu!

Sellainen miniasu tällä kertaa. Lupaan, ettei seuraavaan Mini+tyyli-postauksen julkaisemiseen mene yhtä monta kuukautta kuin nyt... ;)

Raskausajan muisteloita - Näin vastasimme yhdeksän kuukautta sitten

11. elokuuta 2017

Kukkuu, huono bloggaaja täällä moi! Luonnoksiin oli unohtunut vastaukset teidän esittämiinne kysymyksiin raskauden loppumetreillä. Nouuuu! Toisaalta, ehkä tässä oli kohtalolla sormensa pelissä, että juuri tänään löysin unohtuneen postauksen. Nyt on nimittäin pari päivää yli yhdeksän kuukautta siitä, kun Noel syntyi.  Saman verran siis kuin hän kasvoi masussani. Kysymyksistä suurin osa nimittäin on synnytykseen tai silloin pian koittavaan vanhemmuuteen liittyviä, mutta toki joukossa on muitakin kivoja kyssäreitä. Tässä raskausikävässä onkin kiva muistella, että mitkä meidän fiilikset olivat loppuraskaudesta! 


  MILLALLE  
Jännittääkö synnytys? 
Ei oikeastaan. Mä olen aina halunnut kokea synnytyksen. Enemmän odotan sitä kokemusta innolla (Kyllä, kipuja myös! :D) kuin jännityksellä. Mulla on iso luotto siihen, että oon perinyt äidin geenit ja synnytyksistäni tulee yhtä sujuvia. Toivottavasti oon oikeassa! :D

Millaisen synnytyksen haluaisit?
Samanlaisen kuin äidillä; muutamassa tunnissa ohi, ponnistusaika enintään 12 minuuttia. Haaveilen myös siitä, että kotona jännityksellä mietitään Niken kanssa, että onko tää nyt se hetki, kun me lähdetään synnyttämään. En siis toivo, että jouduttaisiin käynnistämään.

Kastatteko teidän vauvan vai pidättekö nimiäiset?
Me kastetaan Pärsky. Ei olla kumpikaan erityisen uskovaisia, mutta kastaminen tuntuu enemmän meidän jutulta kuin nimiäiset. 

Pelottaako tai jännittääkö äitiydessä joku tietty asia?
Mua on aina kuvailtu porukan äitihahmoksi ja hoivaaminen, empaattisuus ja muiden laittaminen itsen edelle on mulle tosi luontaista. Saattaa kuulosta ylimieliseltä, mutta oon aivan varma, että musta tulee hyvä äiti. Mä luotan siihen malliin, minkä oon omilta vanhemmiltani saanut vanhemmuudesta sekä mun luontaiseen "taipumukseeni". Mulla ei siis ole mitään erityisiä pelon tai jännityksen aiheita liittyen äitiyteen. Jos joku pitäisi sanoa, niin ehkä se, ettei mulla ole juurikaan kokemusta vauvoista. Jännitän siis ihan vauvan käsittelyä, mutta uskon senkin lähtevän sujuvasti ja luonnollisesti käyntiin kunhan saan Pärskyn syliini.

Mitkä asiat arjessa on parasta?
Kuulostaa kliseiseltä, mutta ne pienet jutut: halaukset keittiössä, kainaloittain oleminen, kokkaava Nikke, muuten vaan lähetyt whatsapp-viestit, ääniviestit mun parhaalta ystävältäni, puhtaat lakanat, vauvan liikkeiden tunteminen ja niiden ihmetteleminen yhdessä... Siinä muutama ensimmäisenä mieleen tullut.

Onko sulla sisaruksia, ketä?
On! Mä olen isosisko/esikoinen. Mulla on puolitoista vuotta nuorempi pikkuveli Jesse ja kahdeksan vuotta nuorempi pikkusisko Nea. 

Mikä biisi kuvaa sinua ja elämäntarinaasi kaikista parhaiten?
Voi apua... Mulla on aina jotenkin ollut niin tasapainoinen elämä, etten oikein osaa sanoa. Mä kuuntelen ja keskityn aina lyriikoihin biiseissä ja analysoin niitä, mutta nyt ei oikein tule mieleen yhtäkään sellaista, johon voisin samaistua täysin. 

Jos sinun olisi pakko käyttää koko loppuelämä yhtä ja ainoaa vaatemerkkiä niin mikä se olisi?
Hmm... H&M ois siitä hyvä, että siellä on niin vaihtelevan tyylisiä vaatteita. Sieltä löytyisi jokaiseen elämänvaiheeseen ja tilanteeseen satavarmasti sopiva asukokonaisuus!


  NIKELLE  
Minkälaiset fiilikset sulla tuli kun saitte tietää raskaudesta? Mitä ajatuksia raskausuutinen herätti sinussa?
Milla herätti mut panikoiden 11.3.2016, se oikeasti pelkäsi kertoa mulle. Sitten kun Milla sai kakistettua ulos, että meille tulee vauva, taisin todeta jotain "Okei, mukavaa". Kyllä siinä meni hetki sulatella itselläkin, mutta paremmin mä sen uutisen otin kuin Milla. 

Oletko ollut paljon pienten lasten kanssa tekemisissä?
Todella vähän, joten voisin väittää, että kaikki on mulle täysin uutta. Onneksi vauva.fi auttaa mua askarruttavissa asioissa. (NIKKE! Pitikö tehDä sama jekku kuin neuvolatädille! :D T. Milla)

Aiotko olla synnytyksessä mukana?
Yrittäkääpä pitää mut poissa! 

Miten olette tavannut Millan kanssa?
Tavattiin eräällä keikalla, missä mun kaverit oli soittamassa ja pilkun jälkeen eräs meidän seurueen äijistä keksi käydä kysymässä noin about kaikilta ravintolan naisilta lähtisikö ne jatkoille bändin hotellihuoneeseen. Millan seurueesta osa oli tarttunut kutsuun, joten siellä Milla ainoana osasi vastata mun Star Wars -aiheeseen (vähän huumorilla esitettyyn, koska eihän kukaan tyttö sitä voisi tietää) kysymykseen "Miksi tänään on intergalaktinen Star Wars -päivä?". Kun Milla tiesikin vastauksen, mietin hetken aikaa, että mitä helvettiä just tapahtui. Tämä johti siihen että juteltiin läpi yön, kunnes hän meni nukkumaan. Lähdin vielä kysymään Millan numeroa, mutta en muistanut oikeaa huonetta... Onneksi koputettiin Millan kavereiden huoneen oveen (enkä kenenkään satunnaisen lomailijan), josta numeron lopulta sainkin. (Postauksen aiheesta voi lukea täältä: HIMYF - How I met your father KLIK!)

Mihin rakastuit Millassa?
Milla ymmärtää mua just sellaisena kun mä olen, se mulle tulee ensimmäisenä mieleen. Tietysti voisin lisätä että Millan kanssa arki on hauskaa, koska se on todella hyväuskoinen ja jekutan Millaa lähes päivittäin jossain pikkujutussa. Esimerkiksi just äsken vitsailin, että kerroin kunnon kauhutarinan meidän ensitapaamisesta, johon Milla tietenkin reagoi ihmettelemällä, etten mä voisi tehdä niin. :)

Harrastuksesi?
Mulla on rokkibändi, jossa soitan bassoa. Lisäksi meillä on "vähän" kesken meidän treeniksen remontti. Ollaan rakennettu treenikselle merirosvobaaria. Tällä hetkellä on myös viritteillä eräs tribuuttibändi ja meidän huumorilla perustettu "suomimetallibändi". Aina tulee jotain soitinta rämpyteltyä; meiltä löytyykin akustinen kitara, sähkökitara, akustinen basso, ukulele, syntikka ja mun isältä lainassa oleva lap steel -kitara. Joskaan en voi sanoa, että oikeasti osaisin näistä montaa soittaa. Pitäisiköhän seuraavaksi hankkia vaikka saksofoni?

Onko sulla joku ehdoton juttu, jonka haluat opettaa lapselle? Siis joku sellainen, joka sulle on opetettu tai jätetty opettamatta ja ajattelet, että sittenkun lapsi on sen ja sen ikänen, niin sitten opetan tai näytän sille tämän jutun tai sitten se voi vaan olla joku teidän juttu mitä haluat teidän yhdessä erityisesti tekevän? :) 
En ole oikein miettinyt tällaisia asioita. Nyt tähtäin on siinä että saadaan se vauva ensin ulos, opetellaan täysin uudenlainen elämä ja totutellaan pieneen poikaan.
Toisaalta kun Pärsky on tarpeeksi vanha (osaa seurata elokuvan tekstejä) on aika näyttää pojalle Star Wars -elokuvat! Siinä tuleekin sitten ensimmäinen dilemma, näytetäänkö me ensin vanhat elokuvat ja sitten uudet vai ensin uusi trilogia ns. "aikajärjestyksessä", vai unohdetaanko me että elokuvat 1-3 on edes olemassa... 
Musiikki voi myös pakostakin tulla Pärskyn elämään, aika näyttää. :) 

Jos olisi pakko tehdä jompi kumpi niin kumman valitsisit: a) ostaisit vihkisormuksen ilman että Milla saa valita sitä b) ostaisit Millalle hääpuvun ilman että Milla saa valita sitä?
Huh! En ikinä uskaltaisi ostaa Millalle hääpukua, joten valitsen vihkisormuksen. Se on helpompi tehtävä todennäköisesti. Vaikka vihkisormuksen ostossa menisi jotain pieleen, ei Milla siitä todennäköisesti valittaisi, koska ajatus on aina tärkein.

Jos sinut joskus kutsuttaisiin linnanjuhliin niin mikä olisi todennäköisin syy miksi olet kutsusi ansainnut?

En ole koskaan edes ajatellut pääseväni linnanjuhliin. Ehkä joku musiikkijuttu se voisi olla? Todennäköisesti aion myös periaatteesta rikkoa vähän pukukoodia, sillä en miellä itseäni siihen muottiin, että kaikki pitäisi olla etiketin mukaista. Ehkä Mikki Hiiri -kravaatti tai Star Wars -solmio? :)